Wednesday, March 4, 2009

Puhdistus by Sofi Oksanen



A book which I have read in Finnish, so my review will be in Finnish. Winner of Finlandia award, the most prestigious literature award in Finland. Well written book about tragic life of women in Estonia at different eras.

Sofi Oksasen Finlandia-palkittu teos, joka kertoo Viron historiasta ja yhden perheen naisten elämästä kahdessa eri sukupolvessa toisiinsa lomittuvilla eri ajoissa tapahtuvalla tarinalla.
Kirja tuntui parantuvan koko ajan loppua kohden. Aika hitaasti tapahtuva alku on selvästi kirjan heikoin osa, ja etenkin alkupuolella tapahtunut yksi koko kirjan avainkohtauksista oli uskottavuudessaan kuin suoraan Hertta-sarjasta tempaistu - ei sillä, että Hertta-sarjaa ikinä olisin lukenut. Oikeastaan kirjan kokonaisuudessaan katsoen korkea laatu huomioiden kyseinen tapahtuma on yllättävän teennäinen ja epäuskottava. Kohtauksessa kaksi sisarta on kylillä, kun toinen sattuu näkemään “unelmiensa miehen”, rakastuu silmänräpäyksessä, mutta kyseinen mies sattuukin näkemään ensin toisen siskoksista, ja he sitten rakastuvat silmänräpäyksessä toisiinsa. Ehkä jossain heikommanpuolisessa romanttisessa komediassa näin voisi käydä, mutta laatukirjallisuudessa, etenkin näin hyvässä kirjassa, tapahtuma vaikuttaa kyllä melkoisen epäuskottavalta ja kokonaisuudesta häiritsevästi erottuvalta. Tästä tapahtumasta aiheutuu juopa sisarusten välille, tosin yksisuuntainen sellainen, ja pitkälle salattu, sisällä pidetty, sydäntä kaivertava vamma, joka aiheuttaa syvää katkeruutta ja pahansuovuuttakin. Tämä nuorempi sisar on alkupuolella kirjaa varsin ärsyttävä hahmo, ja ihan alkupuolella ei hänen katkeruuteensa edes ole oikein muuta kunnon syytä kuin yleinen sisarkateus. Hänen myöhempään katkeraan elämänasenteeseen kyllä löytyy syitä, mutta siihen miksi hän jo kirjan alussa on sellainen kuin on, ei oikein hyvää selitystä ole. Kirja keskivaiheen koettelemuksethan kun eivät silloin vielä ole tapahtuneet.
Alkupuolen hiukan hajanaiset tapahtumat yhdistyvät kyllä sitten lopussa melkoisen hätkähdyttävällä ja unohtumattomalla tavalla. Kirja on kyllä todella hyvä - en kyllä tiedä onko kirja niin suvereenin ylivoimainen muihin viime vuonna julkaistuun teoksiin verrattuna kuin palkintojen määrästä voisi kuvitella.

No comments: