Friday, October 21, 2016

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma



A young actress, who was born in the same year the Berlin Wall fell down, is taking part in a play which covers the last days of the East Germany. Her father has had a stroke and will most likely die in the near future. Then the actress's imaginary friend from childhood seems to appear back in her life. A very well written book with an engaging plot (not much can be told about it without severe spoilers), it has several narrative voices and much of the events are told in flashbacks (which happen at the end of 80s).


Kirjan sisällöstä on vaikea kertoa kovin paljoa ja kovin tarkkaan ilman spoilereita. Aurelia on menestyvä nuori näyttelijä, joka on syntynyt samana vuonna kuin Berliinin muuri romahti. Hän pääsee esiintymään näytelmään, joka kertoo Itä-Saksan viimeisistä ajoista. Ohjaajana toimii lapsena maasta perheensä kanssa karannut mies. Aurelian isä on juuri sairastunut aivoinfarktiin ja hänen toipumisensa on erittäin epävarmaa. Tämä ja myös näytelmän harjoitukset (jotka ovat erittäin kaoottisia – mitään käsikirjoitusta ei ole, vaan ohjaaja ja näyttelijät yrittävät saada jotain aikaan lähinnä improvisoiden jotain teemaan liittyvää) herättävät muistoja Aurelian mielessä. Hänen lapsuusaikainen mielikuvitusystävänsä näyttää palaavan hänen elämäänsä ja melkein vaikuttaa siltä, että hänen persoonansa olisi hajoamassa. Mistä on kyse? Ja mitä nyt puhekyvyttömältä isältä jäi kertomatta ennen sairastumistaan? Mistä perheessä ei ole puhuttu? Kertojaääninä myöhemmin toimivat myös Aurelian äiti ja ohjaaja Joachim, jotka kertovat menneisyyden tapahtumista omilta kannoiltaan. Vähitellen sitten palaset loksahtelevat ihan tyydyttävästi paikoilleen.

Liityin uuteen lukupiiriin ja tämä on ensimmäinen kirja siihen liittyen - sopivasti vain pari kuukautta sen jälkeen kun luin/kuuntelin saman kirjailijan aikaisemman teoksen. Tässä kirjassa oli aika paljon samoja teemoja kuin ”Totta”-kirjassa: vanhemman sairastuminen ja kuolema, menneisyyden salaisuudet ja puhumattomuus niistä. Myös monen kertojahenkilön ja aikatason käyttäminen oli aika samankaltaista; tosin koska itse pidän tämän tapaisesta kerrontatekniikasta se ei haitannut yhtään. Kirja toi tunnelmaltaan ja osin tapahtumiltaan vahvasti mieleen Kieslowskin Veronikan kaksoiselämä- elokuvan. Tämä tuskin on sattuma, sillä kirjaan ilmaantui Veronika-niminen henkilö, vieläpä roolissa joka sopii elokuvan teemaan erittäin hyvin. Toinen elokuva, joka muutamassa paikassa tuli vahvasti mieleen on Aronofskyn Musta joutsen. Siinäkin kuvataan nuoren naisen psyykkistä hajoamista harhoineen taide-esitystä harjoitellessa. Hämmästyisin suuresti, jos Pulkkinen ei näitä elokuvia ole nähnyt, ainakin tuo ”Veronika” nimen käyttö on varmasti tietoinen teko. Pidin tästä kirjasta aika lailla, enemmän kuin Totta-kirjasta. Osan kirjapiiriläisiistä mielestä kirjan alku oli hieman sekava, ja ohjaajaan liittyvät tapahtumat olivat osittain turhia. Omastakin mielestäni ne olivat heikommasta päästä kirjaa, eivätkä ehkä kokonaisuuteen antaneet kovin paljoa. Kokonaisuutena kuitenkin kirja oli mukaansatempaava ja nopealukuinen, ja omassa asteikossani sijoittuu esim. Finlandia-palkinnon voittaneiden kirjojen joukossa selvästi puolenvälin paremmalle puolelle.

358 s.

No comments: